Torstai 25.9 Letitystä ja kaatosadetta

Torstai päivä oli jälleen sateinen. Sateesta johtuen Helen oli myöhässä. Kun Etiopiassa sataa se voi todellakin lamauttaa kaiken toiminnan jota on Suomesta käsin vaikea ymmärtää. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Aamupäivästä sade oli kuitenkin vielä kohtuullista ja pääsimme etenemään vaivattomasti.

Ensimmäiseksi suunnistimme kampaajalle sillä halusin lettikampauksen. Oma jääräpäinen suora tukkani osoittautui hiukan hankalaksi sähkö- ja vesikatkojen sattuessa joten ajattelin ottaa kuituletit. Etiopiassa ei ole lainkaan sopivaa näyttäytyä tukka miten sattuu joten letit olivat varma valinta... Olimme menossa Interpedian toimiston lähellä sijaitsevaan kampaamoon, mutta Helen ei sitten halunnutkaan viedä minua sinne. Hän oli sitä mieltä että paikka oli kallis ja samalla hinnalla teettäisi todella erinomaisen kampauksen toisessa paikassa aivan lähellä. Hmm...sana lähellä ei taida tarkoittaa Etiopiassa ihan samaa kuin meillä Suomessa. Matka kesti ehkä 45 minuuttia minibussilla eli reittitaksilla!

Kun vihdoin saavuimme kaiken jahkaamisen jälkeen perille, oli päivä jo pitkällä. Niinpä asiakkaita oli jonoksi asti. Kampaamossa oli iso huone jossa leikattiin ja suoristettiin hiuksia. Kuumat suoristusraudat sihisivät ja kiharat muuttuivat tikkusuoriksi. Toisessa huoneessa oli valtavia vesisaaveja. Syykin selvisi nopeasti, hiusten pesu suoritettiin siellä kannun avulla. Kolmannessa huoneessa tehtiin lettikampauksia. Minun luvattiin pääsevän käsittelyyn puolen tunnin kuluessa, mutta aikaa kului kuitenkin pari tuntia. Sen jälkeen kesti vielä puoli tuntia että olimme lähinnä elekielen avulla päässeet ymmärrykseen siitä millaisen kampauksen haluan. Helen oli kyllä ennen lähtöään selvittänyt mitä haluan mutta kukaan ei tuntunut tietävän asiasta mitään. Olin tietysti ainoa vaaleaihoinen koko kampaamossa ja jokaista liikettäni seurasi kymmenet silmäparit. Ensimmäistä kertaa tunsin oloni todella epämukavaksi. Tältä siis tuntuu afrikkalaisesta Suomessa...eipä ole kovin nasta tunne.

Henkilökuntaa kampaamossa oli runsaasti. Oli kampaajia ja heidän apulaisia, apulaisen apulaisia, työnjohtaja sekä laskuttaja joka kiersi merkkaamassa käytettyjen tarvikkeiden - kuten kuitujen määrän pieneen lippuseen. Ympärilläni hääri jopa neljä ihmistä ja lisäksi työnjohtaja oli parkkeerannut taakseni istumaan varmistaakseen että ulkomaalainen asiakas saa hyvää palvelua. Kokemuksen perusteella en ole ollenkaan varma onko kuninkaallisten elämä kovinkaan mukavaa kun on koko ajan kaarti ympärillä...2½ tuntia siinä vierähti. Onnekseni viereisessä tuolissa oli Amerikasta kotimaahan lomalle pistäytynyt etiopialainen joka puhui hyvää englantia. Hän tulkkasi toiveeni kampaajalle ja piti muutenkin seuraa. Lopputulos oli hieno ja hinta sisältäen työn, kuidut ja helmet vain n 8 euroa!!!!

Helen tuli minua hakemaan ja lähdimme paluumatkalle. Pysähdyimme kahvilassa leivokselle ja teelle. Teekupissa oli ihan liioittelematta puolet sokeria joten se jäi juomatta. Yhtäkkiä alkoi kaatosade ja tupa oli nopeasti ääriään myöten täynnä sadetta piteleviä ihmisiä. Kun sade ei näyttänyt taukoavan, lähdimme harppomaan sateessa reittitaksin pysäkille sillä meidän oli määrä mennä vielä illaksi Adera Children's Homeen. Matka kesti tällä kertaa 1½ tuntia sateesta johtuen. Parin sadan metrin kävelymatka pysäkiltä hotellille kasteli meidät sateenvarjoista huolimatta läpimäriksi. Kahlasimme puoleen sääreen saakka tulvavedessä jonka seassa lillui kaikkea mahdollista mitä en halunnut edes ajatella. Onneksi hotellilla tuli vettä ja vieläpä lämmintä sellaista! Kävimme suihkussa ja etsin Helenille jotain kuivaa ja lämmintä. Hän lainasi mieluusti Crocksejani joita olin onneksi ottanut useammat mukaan.

Sitten lähdimme Aderaan, reippaasti myöhässä aikataulusta ainakin kaksi tuntia. Asia ei tuntunut häiritsevän Heleniä joten minäkin ajattelin että maassa maan tavalla enkä stressannut sen enempi. Otimme pikkutaksin jonka kuskina oli vanha mies. Kun hän kuuli millä asialla olemme, hän lupasi jäädä maksutta odottamaan meitä vaikka sanoimme että meillä voi mennä pitkään. Ilta oli mukava. Meille oli järjestetty kahviseremonia lasten kanssa. Johtaja Zenebe kertoi että kahviseremonia on yleinen etiopialaisessa kodissa, mutta lastenkodin lapset pääsevät siitä harvoin osalliseksi. Tänään minulla oli kunnia jakaa tuo hetki lasten ja henkilökunnan kanssa. Jaoimme Difo dabon - juhlaleivän sekä Fendishan - Pop cornit. Hiilikeittimen savun tuoksu sekoittui tuoreen kahvin tuoksuun. Lapset istuivat huoneen seinustoilla kaikessa rauhassa hiljaa jutellen ja minua tuijotellen. Hekin tuntuivat nauttivan tunnelmasta. Juhlallisuuksien jälkeen tapasin iltavuorossa työskentelevät hoitajat infon ja perehdytyksen merkeissä. Ja kun oli kotiin lähdön aika, meitä todellakin oli odottamassa tämä herttainen taksikuski ja sanansa mukaisesti hän peri todella vähäisen summan keikasta!