Torstai 3.10 Kotimaani ompi Suomi

Ruska oli ilmasta käsin kaunista katsottavaa. Odotin jo innolla koska pääsen näkemään perheeni. Vielä suukot ja heipat muutamalle kanssamatkustajalle ja sitten...Lentokentällä iski kulttuurishokki! Matkalaukkuhihnan jälkeen kukaan ei enää auttanut n. 50 kg matkatavaroideni kanssa. Kukaan ei enää hakenut katsekontaktia eikä hymyillyt minulle, saati että olisi tervehtinyt tai vaihtanut pari sanaa kanssani. Ympärilläni oli yhtäkkiä kovin suuri vapaa vyöhyke. Ymmärsin nyt mitä moni afrikkalainen maahanmuuttaja oli yrittänyt minulle kertoa maahan saapumispäivän totaalisesta yksinäisyyden tunteesta.

Lisäksi matkalaukkuni haisi kymmenien metrien päähän härskille voille joka oli valunut laukkuun. Raahauduin tavaroineni taksiin. Tikkurilan asemalla jäin 50 metrin päähän lipun myynnistä laukkupinoni kanssa. Suomalaisella sisulla raahasin ne mukanani kuulemaan että juna on loppuunmyyty. Päätin mennä sillä ilman paikkalippua. Raiteelle pääsy oli oma taiteenlajinsa, sillä ensin piti mennä portaat alas että pääsi hissillä raiteille. Sitkeiden yritysten jälkeen löysin kantajia laukuilleni. Junaan sain kuitenkin nostella ne yksin ihmisten rynniessä ohitse.

Kotiin oli ihana palata, olihan siellä perhe odottamassa. Useampi viikko meni matkarasituksesta toipuessa ja muistoja makustellessa. Alkoi tiivis yhteydenpito Etiopiaan sähköpostin välityksellä ja perhekin innostui ajatuksesta että lähdettäisiin jo tulevana kesänä yhdessä uudelle matkalle. Erityisen innokkaasti matkaa odottaa Etiopiassa syntynyt kuopuksemme. Hän aikoo syödä siellä joka päivä inzeraa ja wottia ja tanssia guraginjaa toisten poikien kanssa :)