tiistai 4. elokuuta 2009

Vaippaprojektin ensimmäinen vaihe päätöksessä

Teimme vierailun kahteen projektikohteeseen jotka molemmat sijaitsevat Addis Abebassa. Interpedian Foster Homessa ja Adera Children's Homessa molemmissa oltiin kovin tyytyväisiä vaippojen laatuun, kestävyyteen ja istuvuuteen. Tarkastin vaippojen kunnon ja se oli todellakin pysynyt hyvänä, muutamia nepparien irtoamisia lukuun ottamatta. Molemmissa paikoissa vastaanotto oli lämmin ja herkkä, jäähyväiset kirvoittivat kyyneleet ihmisten silmiin.

Interpedian Foster Home toivoi saavansa lisää vaippoja, erityisesti isompaa kokoa. Jätin kokeeksi 5 kpl Fuzzi Bunz vaippaa kokoa L. Aderan lastenkoti toivoi saavansa samaa pientä kokoa vaippoja lisää. Myös sängynsuojat oli koettu hyväksi vaikka niitä aluksi vieroksuttiin.

Muutos vaippakulttuurissa näkyi selvästi. Lasten sängyt olivat kuivat. Hoitajat kertoivat vaippaihottumien vähentyneen huomattavasti, jonka minäkin laitoin merkille. He iloitsivat myös siitä miten paljon hyvät vaipat säästävät aikaa muihin hoitotoimiin.

Jossain vaiheessa olisi järkevää järjestää vaippojen ompelu Etiopiassa. Se on kuitenkin omanlainen projekti, siihen saakka täytyy tyytyä toimittamaan valmiita vaippoja Suomesta. Tätä tarkoitusta varten otan vastaan lahjoituksina uutta PUL kangasta, PUL-sängynsuojia ja PUL-kuorivaippoja. Kohteena ovat edelleen lastenkodit sekä myös perheet joissa on vammainen lapsi. Vein perheille Fidan Debre Zeyitin yksikön kautta kokeiluun S, M, ja L kokoisia Fuzzi Bunz vaippoja 25 kpl.

Upea matka jälleen!

Reilu viikko on vierähtänyt Suomessa mutta mieli seilaa vielä jossakin Bolen ja Helsinki-Vantaan välillä. Uskomattoman upeat 5 viikkoa Etiopiassa on takanapäin ja uudet matkasuunnitelmat tietysti viriämässä. Päällimmäisenä tuntona Suomeen palatessa on se että Suomessa ihmiset ovat kiireisiä, kireitä ja uupuneita. Näin myös me ennen matkaa - toivotaan että sama oravanpyörä ei imaise meitä takaisin nyt kun on käyty akut lataamassa kaukomailla.

Etiopiasta adoptoitu 5-vuotias poikamme nautti paluusta syntymämaahansa aivan suunnattomasti. Hän toteutti kolme haavettaan: Kävi tapaamassa lastenkodissa hoitaja Etagenia, söi joka päivä Inzeraa ja Wottia sekä tanssi Guraginjaa ja Oromoa paikallisten kanssa. Lisäksi haaveena oli ratsastaa hevosella, mutta siihen ei tarjoutunut tilaisuutta. Tosin ajelimme hevostaksilla joten jospa se jotakin hyvitti ;) Paikallinen ruoka maistui niin hyvin että 2.5 kg kertyi 5 viikon aikana extraa. Suomeen palattuamme annokset pienenivät olemattomiksi mutta jospa se suomalainenkin sapuska rupeisi kohta maistumaan. Jalkapallon pelaamiseen oli matkalla loistavat mahdollisuudet. Kun vain meni ulos pallon kanssa, oli kohta seurana kaiken ikäisiä pelaajia. Jopa hotellin siivooja tädit jaksoivat helteessä pelata pitkän tovin. Taidot kehittyivätkin vinhaa vauhtia ja jalkkisjoukkueeseen pitänee ilmoittautua piakkoin. Amharan ja englannin sanavarasto karttui mukavasti, samoin paikallisen kulttuurin eleet kuten kohteliaat asennot tervehtiessä tai kiittäessä.