Vaippaprojektin ensimmäinen vaihe päätöksessä

Teimme vierailun kahteen projektikohteeseen jotka molemmat sijaitsevat Addis Abebassa. Interpedian Foster Homessa ja Adera Children's Homessa molemmissa oltiin kovin tyytyväisiä vaippojen laatuun, kestävyyteen ja istuvuuteen. Tarkastin vaippojen kunnon ja se oli todellakin pysynyt hyvänä, muutamia nepparien irtoamisia lukuun ottamatta. Molemmissa paikoissa vastaanotto oli lämmin ja herkkä, jäähyväiset kirvoittivat kyyneleet ihmisten silmiin.

Interpedian Foster Home toivoi saavansa lisää vaippoja, erityisesti isompaa kokoa. Jätin kokeeksi 5 kpl Fuzzi Bunz vaippaa kokoa L. Aderan lastenkoti toivoi saavansa samaa pientä kokoa vaippoja lisää. Myös sängynsuojat oli koettu hyväksi vaikka niitä aluksi vieroksuttiin.

Muutos vaippakulttuurissa näkyi selvästi. Lasten sängyt olivat kuivat. Hoitajat kertoivat vaippaihottumien vähentyneen huomattavasti, jonka minäkin laitoin merkille. He iloitsivat myös siitä miten paljon hyvät vaipat säästävät aikaa muihin hoitotoimiin.

Jossain vaiheessa olisi järkevää järjestää vaippojen ompelu Etiopiassa. Se on kuitenkin omanlainen projekti, siihen saakka täytyy tyytyä toimittamaan valmiita vaippoja Suomesta. Tätä tarkoitusta varten otan vastaan lahjoituksina uutta PUL kangasta, PUL-sängynsuojia ja PUL-kuorivaippoja. Kohteena ovat edelleen lastenkodit sekä myös perheet joissa on vammainen lapsi. Vein perheille Fidan Debre Zeyitin yksikön kautta kokeiluun S, M, ja L kokoisia Fuzzi Bunz vaippoja 25 kpl.

Upea matka jälleen!

Reilu viikko on vierähtänyt Suomessa mutta mieli seilaa vielä jossakin Bolen ja Helsinki-Vantaan välillä. Uskomattoman upeat 5 viikkoa Etiopiassa on takanapäin ja uudet matkasuunnitelmat tietysti viriämässä. Päällimmäisenä tuntona Suomeen palatessa on se että Suomessa ihmiset ovat kiireisiä, kireitä ja uupuneita. Näin myös me ennen matkaa - toivotaan että sama oravanpyörä ei imaise meitä takaisin nyt kun on käyty akut lataamassa kaukomailla.

Etiopiasta adoptoitu 5-vuotias poikamme nautti paluusta syntymämaahansa aivan suunnattomasti. Hän toteutti kolme haavettaan: Kävi tapaamassa lastenkodissa hoitaja Etagenia, söi joka päivä Inzeraa ja Wottia sekä tanssi Guraginjaa ja Oromoa paikallisten kanssa. Lisäksi haaveena oli ratsastaa hevosella, mutta siihen ei tarjoutunut tilaisuutta. Tosin ajelimme hevostaksilla joten jospa se jotakin hyvitti ;) Paikallinen ruoka maistui niin hyvin että 2.5 kg kertyi 5 viikon aikana extraa. Suomeen palattuamme annokset pienenivät olemattomiksi mutta jospa se suomalainenkin sapuska rupeisi kohta maistumaan. Jalkapallon pelaamiseen oli matkalla loistavat mahdollisuudet. Kun vain meni ulos pallon kanssa, oli kohta seurana kaiken ikäisiä pelaajia. Jopa hotellin siivooja tädit jaksoivat helteessä pelata pitkän tovin. Taidot kehittyivätkin vinhaa vauhtia ja jalkkisjoukkueeseen pitänee ilmoittautua piakkoin. Amharan ja englannin sanavarasto karttui mukavasti, samoin paikallisen kulttuurin eleet kuten kohteliaat asennot tervehtiessä tai kiittäessä.

Lähdön kynnyksellä

6 matkalaukkua ja 4 käsimatka kapsäkkiä on valmiina lähtemään kohti Etiopiaa. Vastuksia on matkavalmisteluissa ollut jälleen ihan riittävästi, joten uskallan huokaista vasta kun olen perillä! Olen todella iloinen kertyneistä lahjoitustavaroista. Kantoliina, 30 Fuzzivaippaa, keskostenvaatteita ja vauvojen vaatteita löytävät pian etiopialaiset käyttäjät.

Meille on varattuna Addis Abebasta Mekanissa Yesus kirkon alueelta Suomen lähetysseuran vierastalosta huoneisto. 3 mh + oh + keittiö kaasuliedellä ja uunilla + kylppäri. Nyt poistumme netin äärestä matkan ajaksi. Pitäkäähän peukkuja että kaikki sujuu hyvin :)

Kohti Etiopiaa jälleen!

Pitkän hiljaiselon jälkeen voin ilokseni ilmoittaa että lähden mieheni ja nuorimman lapseni kanssa Etiopiaan 21.6-26.7. 2009. Viisi viikkoa vierähtää Etiopialaista elämää ja luontoa valokuvaten opinnäytetyötäni varten. Vaippaprojektin tiimoilta on tarkoitus tehdä vierailut projektikohteisiin. Interpedian paikallisen työntekijän Helenin mukaan vaipat ovat ahkerassa käytössä ja ovat myös pysyneet moitteettomassa kunnossa.

Valitettavasti rahkeet eivät tällä erää riitä mittavampien ompelutalkoiden koordinointiin, mutta jos jollakulla on halua auttaa, niin voin ottaa vietäväksi Etiopialaisiin lastenkoteihin tai yksityisiin perheisiin uusia kestovaippoja. PUL kuoret, mielellään jotain muuta kuin fleecevuorisia olisivat tervetulleita. Myös TSI kuoret käyvät, kunhan ovat siistit, käyttämättömät ja toimivat. Myös pari rengasliinaa tai trikooliinaa olisivat lastenkoteihin hyvä tuliainen ja nämä voisivat olla käytettyjäkin kunhan olisivat siistejä ja hyväkuntoisia. Muita tarvikkeita kuten villakuoria, imuja tai lastenvaatteita en valitettavasti voi ottaa vietäväksi.

Torstai 3.10 Kotimaani ompi Suomi

Ruska oli ilmasta käsin kaunista katsottavaa. Odotin jo innolla koska pääsen näkemään perheeni. Vielä suukot ja heipat muutamalle kanssamatkustajalle ja sitten...Lentokentällä iski kulttuurishokki! Matkalaukkuhihnan jälkeen kukaan ei enää auttanut n. 50 kg matkatavaroideni kanssa. Kukaan ei enää hakenut katsekontaktia eikä hymyillyt minulle, saati että olisi tervehtinyt tai vaihtanut pari sanaa kanssani. Ympärilläni oli yhtäkkiä kovin suuri vapaa vyöhyke. Ymmärsin nyt mitä moni afrikkalainen maahanmuuttaja oli yrittänyt minulle kertoa maahan saapumispäivän totaalisesta yksinäisyyden tunteesta.

Lisäksi matkalaukkuni haisi kymmenien metrien päähän härskille voille joka oli valunut laukkuun. Raahauduin tavaroineni taksiin. Tikkurilan asemalla jäin 50 metrin päähän lipun myynnistä laukkupinoni kanssa. Suomalaisella sisulla raahasin ne mukanani kuulemaan että juna on loppuunmyyty. Päätin mennä sillä ilman paikkalippua. Raiteelle pääsy oli oma taiteenlajinsa, sillä ensin piti mennä portaat alas että pääsi hissillä raiteille. Sitkeiden yritysten jälkeen löysin kantajia laukuilleni. Junaan sain kuitenkin nostella ne yksin ihmisten rynniessä ohitse.

Kotiin oli ihana palata, olihan siellä perhe odottamassa. Useampi viikko meni matkarasituksesta toipuessa ja muistoja makustellessa. Alkoi tiivis yhteydenpito Etiopiaan sähköpostin välityksellä ja perhekin innostui ajatuksesta että lähdettäisiin jo tulevana kesänä yhdessä uudelle matkalle. Erityisen innokkaasti matkaa odottaa Etiopiassa syntynyt kuopuksemme. Hän aikoo syödä siellä joka päivä inzeraa ja wottia ja tanssia guraginjaa toisten poikien kanssa :)

Torstai 2.10 Hyvästit

Viimeinen aamu Debre Zeitissä ja itse asiassa koko Etiopiassa...kymmeltä pihaan kaarsi pikkubussillinen ystäviäni jotka olivat tulleet minua saattamaan viimeisen päivän ajaksi. Olin hämmästynyt miten monta ihmistä oli jättänyt työpäivän väliin vuokseni, luulin että vain ne ketkä ovat vapaalla voisivat tulla saatille. Olin tilannut heille suomalaisen lähtölounaan, uunikanaa ja riisiä, salaattia, sämpylöitä ja voita sekä vispipuuroa maidon kera. Haarukka ja veitsi eivät oikein meinanneet pysyä heidän kädessä kun olivat tottuneet käsin syömään. Ruoka hävisi lautaselta samaa tahtia kuin keskivertosuomalaisella kiinalaisia puikkoja käyttäen ; ) Vispipuuro oli useimpien mielestä kammottavaa liisteriä, mutta yksi mies nimeltä Tilahun tykkäsi siitä kovin ja söi toistenkin edestä. Puolukoita ei Etiopiassa ole saatavilla, mutta viereisellä pellolla kasvatetusta Hibiskus kukan kuivatuista terälehdistä saa todella hyvää vispipuuroa jota ei juuri aidosta erota.

Tie Addikseen oli tavallistakin ruuhkaisempi ja totesin jo alkumetreillä että viimeisen päivän aikatauluun ei mahdu kuin murto-osa suunnitellusta. Perhevierailu Akakissa kutistui alle puoleen tuntiin. Sain kuljetettavaksi etiopialaista maustevoita, giveä. Sen haju on tosi voimakas ja vähän härski. Suomessa asuvat etiopialaiset arvostavat tätä tuliaista joka tekee monesta ruuasta aidon makuisen. Toki sitä valmistuu suomalaisissakin keittiöissä, mutta makua ei saa samanlaiseksi.




Addiksessa kävin vielä Interpedian toimistolla tapaamassa johtaja Ato Tedlaa. Olin ruuhkasta johtuen kaksi tuntia myöhässä aikataulusta joten tapaamisemme oli lyhyt. Kävimme läpi kulunutta kahta viikkoa. Helenille oli vaikea jättää hyvästit sillä viihdyimme toistemme seurassa todella hyvin ja olimme viettäneet paljon aikaa yhdessä asioita jakaen. Itkuhan siinä pääsi molemmilta. Alakulo tarttui koko seurueeseen mutta yritimme pitää tunnelmaa yllä musiikin avulla. Minusta pidettiin hyvää huolta viimeiseen asti. Illan kuluessa seurueemme vain kasvoi. Ystävät istuivat vuoronperään vieressäni ja pitivät kiinni kädestäni. Suunnistimme Shiromedalle, kulttuurivaatteita myyvälle markkinakadulle josta ostin itselleni kahdet upeat kulttuurivaatteet. Tapasimme vielä pikaisesti yhden ystävän jonka luona olimme lounastaneet edellisenä sunnuntaina. Sain häneltä pussillisen dabo koloja, etiopialaisia naposteltavia. Lupasin toimittaa niistä puolet hänen Suomessa asuvalle pojalleen.

Niin oli yhtäkkiä päivä ohitse. Etsiskelimme ravintolaa tovin ja päädyimme varsin upeaan paikkaan jossa oli tasokkaat tanssi- ja draamaesitykset. Sisustus oli perinteinen, kuvassa näkyy kaksi punottua inzerapöytää jonka pohjalla on peltitarjotin. Inzera lettu oli koko tarjottimen kokoinen. Sen päälle tuotiin paistettua lihaa ja maissintähkiä, izerarullia yms. Minulle ja parille läheisimmiksi käyneistä ystävistäni ruoka ei oikein maistunut kyyneleitä nieleskellessä. Kaikki halusivat syöttää minua, laitoin itse ehkä vain kaksi suupalaa suuhuni. Montakohan "this is the last one for you Eva" palasta söinkään... Syötin myös itse jokaista vuorollaan. Enpä olisi ensimäisinä päivinä uskonut sen käyvän niin luontevasti. Harjoitus tekee mestarin...

Olimme kentällä vasta kymmenen aikoihin illalla. Lentokentän seutu ei ole yöllä niitä turvallisimpia, joten menimme ripeästi sisään. Jouduimme menemään eri ovista ja lisäksi sisään pääsivät vain ne kenellä oli henkilöpaperit mukana. Lähtöselvityksen jälkeen pääsin vielä hyvästelemään ystäväni. Kymmeniä suukkoja poskille, olkapäille ja kaulaan...Kauniita sanoja ja lupauksia kirjeistä ja jälleen näkemisestä. Kyyneleitä niin paljon että paidan rinnukset olivat märkänä...Olin kokenut heidän kanssaan niin paljon vaikka ajallisesti olimme olleet yhdessä vain hetken. Matka oli ollut kaikin tavoin onnistunut ja odotukset olivat ylittyneet monin kertaisesti. Mieli oli kiitollinen.

Lentokone oli täynnä Etiopian somaleja jotka ovat muslimeja ja olivat olleet ramadanin loppua juhlistamassa. Suurin osa heistä asui Yhdysvalloissa, mutta osa Suomessa. Jotkut olivat jopa asuneet kotikaupungissani Kajaanissa. Mukavaa juttuseuraa oli tarjolla joka puolella. Kahden viikon ajalta kertynyt univelka pakotti silmät kiinni lähes koko lennon ajaksi. Vaivoin pysyin hereillä tarjoilujen ajan. Turkish Airlinen palvelu ja tarjottavat olivat ensiluokkaisia ja tällä kertaa konekin oli uusi ja hieno.

Keskiviikko 1.10 Toisella käynnillä Debren Aderassa

Valvotun yön ja 2½ tunnin automatkan jälkeen söin vähän aamupalaa ja nukuin. Tutustuin Fida Internationalin toimintaan ja ruokailin lähetystyöntekijöiden kanssa. Olin mukana heidän työharjoittelijan pitämällä vammaisten lasten kuntoutusvastaanotolla. Ohjasimme yhdessä lasten äitejä passiivisen liikehoidon toteuttamisessa, sillä molemmilla lapsista oli toispuolihalvaus. Äidit olivat onnellisia kaikesta saamastaan tuesta, sillä lapsilla ei ollut aiemmin ollut minkäänlaista kuntoutusta. Vammaisten asema onkin Etiopiassa heikko kuntoutus ja erityisopetusjärjestelyjen puuttuessa.

Neljän jälkeen Aderan lastenkodin tulkki tuli hakemaan minua hevostaksilla toiselle käynnilleni jossa tapasin iltahoitajat. Hän oli vähän myöhässä joten käynnistä tuli todella pikainen jotta ennättäisimme ennen pimeää takaisin. Aurinko alkoi kuitenkin jo painua vuorten taa ennen kuin hevostaksi pääsi perille. Pimenevässä illassa olo tuntui suojattomalta. Yksi uhkaavan tuntuinen tilanne oli vain vähän ennen Fidan portteja kun kolmen nuoren miehen joukko lähestyi ilkeän näköisenä hevospeliämme. Miehet kuitenkin muuttivat suuntaa ja ajurikin huokaisi helpotuksesta.